Opiskelija, osallistu työssäkäyntitutkimukseen!

Uuden Insinööriliiton ja Insinööriopiskelijaliiton yhdessä toteuttama kysely opiskelun aikaisesta työskentelystä (Tekniikan alan ammattikorkeakouluopiskelijoiden työssäkäyntitutkimus 2009) on jälleen käynnissä.

Edunvalvonta perustuu tietoon ja siksi on tärkeää, että saamme koko maan kattavia tietoja opiskelijoiden työpaikkatilanteesta, työn laadusta ja sisällöstä. Meille on yhtä arvokasta saada tietoa työskentelystäsi kuin saada tieto siitä, että et ole ollut työssä. Tietoja käytämme apuna neuvotteluissa työnantajien ja viranomaisten kanssa, tavoitteena saada harjoittelu laadullisesti ja sisällöllisesti tukemaan mahdollisimman hyvin valmistumisen jälkeistä työllistymistä. Tulosten pohjalta akavalaiset Uusi Insinööriliitto ja Insinööriopiskelijaliitto selvittävät työssäkäynnin kehittymistä opiskelujen edetessä ja samalla se on pohja laadittaessa palkkasuosituksia ensi kesän kesäharjoittelulle ja kesätöille.

Valitse itsellesi sopiva vastaustapa – joko alla olevan linkin kautta avautuva sähköinen lomake tai oman paikallisyhdistyksesi kautta jaettava perinteinen paperilomake. Jos olet kyselyyn jo vastannut, ei sinun tarvitse vastata kyselyyn uudelleen.

www.iol.fi/kyselyt

Insinööriopiskelijat tempaisevat Itämeren puolesta

Insinööriopiskelijaliitto IOL ry paikallisyhdistyksineen aloittaa tänään Itämeren suojelukampanjan nimellä ”Insinööri pelastaa maailman”. Kampanjan myötä insinööriopiskelijat haluavat omalta osaltaan olla näyttämässä, että insinööri huolehtii teknologian kehitystyössä myös elinympäristömme hyvinvoinnista. Kampanja on samalla osa valtakunnallista INSSI –hanketta, jossa IOL on mukana.

Kampanja toteutetaan haalarimerkki- kampanjana sekä myöhemmin toteutettavana haastekampanjana. Kampanjan tuotto lahjoitetaan luonnonsuojelujärjestö WWF:n kautta Itämerta suojelevaan operaatio Merenneito -kampanjaan. Haalarimerkkikampanjassa jokaisesta myydystä merkistä lahjoitetaan 1 € Itämeren suojeluun. Merkkejä voi ostaa tästä päivästä lähtien Insinööriopiskelijaliiton paikallisyhdistyksistä. IOL:n paikallisyhdistys löytyy jokaisesta suomenkielistä opetusta tarjoavasta ammattikorkeakoulusta. Tarkemmat yhteystiedot paikallisyhdistyksiimme löytyvät täältä

Insinööriopiskelijaliitto IOL ry on tekniikan alan ammattikorkeakouluopiskelijoiden ammatillinen edunvalvoja. Jäsenistö koostuu insinööriopiskelijoista, laboratorioanalyytikoista ja rakennusmestareista. Päätoiminta-alueitamme ovat insinöörikoulutus, insinööriopiskelijakulttuuri ja työelämävalmiuksien kehittäminen.

Inssi –hanke on ammattikorkeakoulujen käynnistämä tekniikan alan koulutuksen kehittämishanke, johon kuuluu kaikki insinöörejä kouluttavat ammattikorkeakoulut sekä alan järjestöjä. Hankkeen tarkoituksena on kasvattaa tekniikan koulutuksen vetovoimaa 10%, vähentää keskeyttämisastetta 10% ja lyhentää läpäisyaikoja.

Lisätietoja:
Kampanjasta: Projektiasiamies Marjo Nykänen, Insinööriopiskelijaliitto, 0400-959 769
Inssi –hankkeesta: Projektipäällikkö Juhani Keskitalo, Inssi –hanke, 03-646 4320

Lähde: Insinööriopiskelijaliitto IOL ry

Akava Camp -kiertue välittää työelämätietoutta

Akava Camp -korkeakoulukiertue kiertää jälleen syyslukukaudella opiskelupaikkakunnilla välittämässä työelämätietoutta. Akava jäsenliittoineen järjestää Akava Camp -kiertueen kolmatta kertaa.

Aiempina vuosina Akava Camp on tavoittanut yli 20 000 opiskelijaa. Akava Camp on esillä syksyn aikana 15 opiskelijakaupungissa ja vierailee yli kahdessakymmenessä korkeakoulussa. Kiertueella on infopisteitä, joilla korkeakouluopiskelija voi tavata oman liittonsa edustajia ja saada tukea sekä vastauksia työelämäkysymyksiin.

Työelämätietoutta opiskelijan tueksi

Kiertueen merkitys on suuri, sillä harvat korkeakoulut tarjoavat opiskelijoilleen tarpeellisia työelämäkursseja. Vastavalmistunut joutuu usein oppimaan pelisäännöt kantapään kautta. Valmistumassa oleva opiskelija joutuu etsimään tietoa itsenäisesti. Samalla syntyy helposti vääriä mielikuvia omasta urasta ja tulevaisuudesta. Myös taloudellinen tilanne on tuonut työmarkkinoille suuret, uudet haasteet, joissa opiskelijoiden pitää pystyä selviytymään.

Korkeakouluopiskelijoiden työelämätietoisuus on joutunut erityiseen haasteeseen kuluvan vuoden aikana. Työelämän pelisääntöjen tunteminen on nyt erityisen tärkeää, sillä opiskelijat ja vastavalmistuneet joutuvat usein ensimmäisenä kärsimään työnantajan miettiessä säästökeinoja. Akava ja akavalaiset jäsenliitot eivät halua jättää opiskelijaa yksin huolien kanssa.

Kiertueen pääyhteistyökumppanina on aiempien vuosien tapaan If Vahinkovakuutusyhtiö.

Akava Camp-kiertue vierailee Jyväskylän ammattikorkeakoululla torstaina 19.11. osoitteessa Rajakatu 35.

Lähde: Akava ry

YTN:lle neuvottelutulos teknologiateollisuuteen

Ylemmät Toimihenkilöt YTN ja Teknologiateollisuus pääsivät maanantaina 24.8. hieman ennen puoltayötä neuvottelutulokseen työehtosopimuksesta. Neuvottelutuloksen palkankorotus noudattelee Metalliliiton ja Teknologiateollisuuden 20.8. saavuttamaan neuvottelutulosta.

Alan ylemmille toimihenkilöille on tarjolla tänä syksynä 0,5 prosentin korotus, joka paikallisesti sovittaessa tulee maksuun viimeistään vuoden loppuun mennessä. Jos paikallista sopua ei synny, korotus maksetaan joulukuussa yleiskorotuksena.

Uusi kolmivuotinen sopimus tulisi voimaan 1.10.2009. Vuosien 2010 ja 2011 lokakuun palkantarkistuksista neuvotellaan kunkin vuoden huhti- toukokuussa .
Tällöin sopimus voidaan myös sanoa irti.

Teksteihin ei tullut suuria muutoksia, ei erityisiä parannuksia eikä heikennyksiä. Luottamusmiehen asema kuitenkin kohenee.

– Neuvottelutulosta voi näissä oloissa pitää torjuntavoittona. Maltillisella palkankorotuksella pyritään turvaamaan jäsenten ostovoima ja auttamaan alan yrityksiä työpaikkojen säilyttämisessä, YTN:n teknologiateollisuuden pääneuvottelija ja YTN:n varapuheenjohtaja Pertti Porokari sanoo.

– Toisaalta emme ole sitoneet käsiämme. Pitkä kolmivuotinen sopimus voidaan tarvittaessa sanoa myös irti, hän toteaa.

Neuvottelutulos menee vielä YTN:n teknologiateollisuuden taustaryhmän ja YTN:n hallituksen käsittelyyn. Päätöksen tekee YTN:n hallitus 16.9. taustaryhmää kuultuaan.

Lisätietoja:
Pääneuvottelija Pertti Porokari, 040 5833 476 Vastaava asiameis Ismo Kokko, 040 7325 375

Lähde: Insinööriopiskelijaliitto IOL ry

Tutkimus selvitti ammattikorkeakouluissa työskentelevien työoloja

Uuden Insinööriliiton työmarkkinakysely ammattikorkeakoulun koulutetulle muulle henkilöstölle kuin opettajille on valmistunut. Kyselyn kohderyhmänä oli tieto- ja kiinteistöhallinnossa sekä erilaisissa projekteissa ja hallintotehtävissä toimivat insinöörit ja muun teknisen koulutuksen saaneet henkilöt. Vastaajien yleisin ammattinimike oli laboratorioinsinööri.

Kyselyllä selvitettiin palkkatasoa ja sen perusteita. Vastaajien keskiarvopalkka oli hieman yli 2 700 euroa. Summa on selvästi alhaisempi kuin koko insinöörikunnan keskiarvopalkka, noin 3 700 euroa kuukaudessa tai julkisen ja kuntasektorin vajaan 3 300 euron keskiarvoansiot.

Työmarkkinakysely paljasti määräaikaisuuden olevan yleistä – lähes 30 prosenttia vastaajista toimi kyselyhetkellä määräaikaisessa työsuhteessa.

Avain määräaikaisuuksien vähentämiseen sekä työsuhteiden muiden ehtojen ja palkkauksen parantamiseen on aktiivinen luottamusmiestoiminta. UIL:n tavoitteena on saada ammattikorkeakouluihin kattava luottamusmiesverkosto neuvottelujärjestöjensä kautta. Tutkimuksen tuloksia esitellään ammattikorkeakouluissa syksyn aikana järjestettävällä työmarkkinakierroksella.

Lisätietoja tutkimuksesta antavat asiamies Mikko Sormunen sekä tutkimusasiamies Jaakko Koivumäki.

Lue lisää: AMK-Työmarkkinatutkimus 2009

Lähde: Insinööriopiskelijaliitto IOL ry

IOP 2009 sivusto avattu

Insinööriopiskelijapäivät eli tuttavallisemmin IOP järjestetään tänä vuonna Jyväskylässä Jyväskylän Insinööriopiskelijat JIO ry:n toimesta. Tapahtuman ikioma sivusto on nyt viimeinkin avattu. Käythän tsekkaamassa sen osoitteessa http://www.iop2009.com.

IOP:n löydät myös Facebookin tapahtumista nimellä IOP 2009.

Insinöörit asuntomessuilla

Uuden Insinööriliiton Hämeen ja Keski-Suomen piiri järjestää yhteistyössä Valkeakosken Insinöörien kanssa Insinöörit Asuntomessuilla -tapahtuman Valkeakosken asuntomessujen yhteydessä maanantaina 13. heinäkuuta. Insinööri-lippupaketit voit ostaa vain verkkokaupasta. Jäsen voi tilata useamman lipun. Verkkokaupasta voit ostaa myös VIP-lipun illan Haka-TPS peliin.
Molempia lippupaketteja on myynnissä rajoitettu erä.

Lisätietoja täältä.

Ehdota Suomen parasta kesätyönantajaa

Viime vuonna aloitettu Suomen paras kesätyönantaja –kilpailu saa jatkoa tänä vuonna. Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVAn järjestämän kilpailun tavoitteena on herättää keskustelua työpaikkojen hyvistä käytännöistä palkitsemalla esimerkillisin kesätyönantaja. Suomen parasta kesätyönantajaa voivat ehdottaa sekä kesätyöntekijät että –työnantajat. Vuonna 2008 kilpailun voitti Pöyry Civil Oy.

Suomen parasta kesätyönantajaa voi ehdottaa lomakkeella osoitteessa www.akava.fi/paraskesatyonantaja. Lomakkeessa kysytään työsuhteen perusasioiden lisäksi mm. työtehtävistä, ohjauksesta ja oikeuksien toteutumisesta. Parasta kesätyönantajaa voi ehdottaa syyskuun loppuun saakka.

Lähde: Insinööriopiskelijaliitto IOL ry

IOL vaatii harjoittelupaikkoja myös amk-opiskelijoille

Insinööriopiskelijaliitto IOL ry kummeksuu valtiovarainministeri Jyrki Kataisen puheita valtion harjoittelupaikkojen lisäämisestä vain yliopisto-opiskelijoille. Aamulehdelle antamansa haastattelun mukaan Katainen kertoo, että valtionlaitoksille ja virastoille aiotaan suositella harjoittelupaikkojen lisäämistä. Lopussa hän kuitenkin mainitsee elvytystoimenpiteen hyödyttävän pääasiassa vain yliopisto-opiskelijoita.

– On hienoa huomata, että huonon taloustilanteen tuomaan kehnoon harjoittelupaikkojen tarjontaan reagoidaan ja kehitetään elvyttäviä ratkaisuja. Kuitenkin on kummallista, että ministeri Kataisen puheiden mukaan tuki kohdennetaan helpottamaan tilannetta vain yliopistosektorilla, hämmästelee Insinööriopiskelijaliiton puheenjohtaja Joonas Suominen.

Ammattikorkeakoulussa opiskelevilla insinööriopiskelijoilla tilanne on ollut tänä kesänä äärimmäisen huono yksityissektorin vähäisen harjoittelupaikkatarjonnan vuoksi. Julkinen sektori työllistää vuosittain merkittävän osan insinöörejä ja olisi luontevaa, että myös ammattikorkeakoulusektorin opiskelijat huomioitaisiin. Insinöörintutkintoon sisältyvät harjoittelujaksot ovat pakollisia ja merkittävä osa koko tutkintoa. Harjoittelupaikkojen puuttumisella on suora vaikutus insinööriopiskelijoiden valmistumiseen.

Akavalaisen Uuden Insinööriliiton opiskelijajärjestö Insinööriopiskelijaliitto IOL ry on tekniikan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö. Liitolla on noin 20 000 jäsentä ja sen päätoiminta-alueet ovat koulutuspolitiikka, insinööriopiskelijoiden ammattikuva sekä työelämän edunvalvonta.

Lisätietoja:

puheenjohtaja Joonas Suominen, puh. 0400 722 721
toiminnanjohtaja Ulla-Mari Pasala, puh. 0400 956 557