Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVA on huolissaan siitä, että huhtikuussa julkaistun Eurobarometri-gallupin mukaan vain 29 % alle 25-vuotiaista nuorista aikoo äänestää lähestyvissä europarlamenttivaaleissa. AOVA haastaa ehdokkaat ja median huomioimaan vaalikeskustelussa erityisesti opiskelijoihin ja nuoriin kohdistuvat aiheet ja herättämään näin nuorten kiinnostusta europarlamenttivaaleja kohtaan.
– Hyvä esimerkki äänestämisen tärkeydestä on EU:n työaikadirektiivin uudistus, joka toteutuessaan olisi mahdollistanut jatkuvat ylipitkät, jopa yli 60 tunnin työviikot. EU-päättäjät eivät kuitenkaan päässeet sopuun direktiiviehdotuksesta, mutta tästä huolimatta kamppailu työajoista jatkuu, korostaa AOVAn puheenjohtaja Tuomas Meriniemi.
Korkeakoulutettujen vastavalmistuneiden työttömyys on kasvanut Suomessa moninkertaiseksi 1990-luvulta. Vastavalmistuneiden työttömyyteen on kiinnitetty myös EU-tasolla huomiota.
– Sekä Suomessa, Euroopan maissa että EU:n erityisosaajadirektiiviehdotuksen yhteydessä päätään nostanut ajatus nuorten palkka-alennuksesta ei kuitenkaan ole oikea lääke työllisyysongelmiin. Ehdotetussa nuorten palkka-alennuksessa alle 30-vuotialle voitaisiin maksaa alennettua palkkaa jopa 50 prosenttia muita vähemmän, ihmettelee Meriniemi.
Euroopan unionissa luotu lainsäädäntö velvoittaa kaikkia eurooppalaisia, myös suomalaisia. Pätevä edustus Euroopan unionin parlamentissa varmistaa, että pienen valtion ääni otetaan paremmin huomioon. On tärkeää, että koulutetut nuoret pitävät eduistaan huolta myös kansallisten rajojen ulkopuolella. Suomi on osa Euroopan koulutus- ja työmarkkinoita.
Lisätietoja:
Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVAn puheenjohtaja Tuomas Meriniemi, p. 050 538 5482