Tekniikan opiskelijat ovat seuranneet todella huolestuneina eräiden yritysten päätöstä olla palkkaamatta kesätyöntekijöitä.
Kesätöiden ja harjoittelun kautta saatu työkokemus on erittäin tärkeä osa osaamisen kartuttamista ja lisäksi niissä hankittu ansio on tarpeellinen lisä opiskelukuukausien aikaiseen rajalliseen opintotukeen.
Valtio on huomattavan suuressa omistajaroolissa monissa niistä yrityksistä, jotka ovat linjanneet, etteivät palkkaa opiskelijoita kesätöihin. Harjoittelu, joka suoritetaan usein juuri kesätöissä, on pakollista lähes kaikissa tekniikan alan tutkinnoissa. Tämän takia on erikoista, että valtion vaatiessa opiskelijoita valmistumaan nopeammin, se osakkeenomistajana estää opiskelijoita suorittamasta opintoihin kuuluvaa harjoittelua. Samaan aikaan valtio ei riittävästi kannusta oppilaitoksia lisäämään kesäopetusta. Mikäli opiskelija jää ilman kesätöitä, täytyy opintojen järkevän edistämisen olla mahdollista kesäkuukausina.
Toisaalta harjoittelu ja kesätyöt ovat myös opiskelijoille mahdollisuus saada jalkaa yritysten oven väliin. Tällä on suuri vaikutus tekniikan opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksiin tulevaisuudessa. Tutkimukset osoittavat, että opiskeluaikana saatu alakohtainen ja laadukas työkokemus on kaikkein tärkein avain laadulliseen työllistymiseen valmistumisen jälkeen.
Kesätöissä hankituilla tuloilla pyritään elämään myös talvella, jotta lukukausien aikana voisi keskittyä täysipäiväisesti opintoihin. Mikäli kesätöitä ei löydy, joutuvat opiskelijat käymään ahkerammin töissä opiskelujen ohella.
Jollei opiskelijoille anneta mahdollisuutta käytännön työharjoitteluun, Suomessa on tulevaisuudessa huutava pula osaajista. Työnantajien kannattaa muistaa, että kesätyöntekijöiden ja harjoittelijoiden palkkaaminen tutkitusti motivoi opiskelijoita hakeutumaan myös valmistuttuaan kyseisiin yrityksiin.
Tekniikan opiskelijoiden neuvottelupäivillä 3.-5.4.2009 kokoontuivat kaikki alan koulutusasteet pohtimaan koulutuksen ja ammatillisten mahdollisuuksien nykytilaa. Tapahtuman järjestivät Insinööriopiskelijaliitto IOL ry, Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry sekä Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry.