YTN:n ja Teknologiateollisuus ry:n väliset neuvottelut voimassa olevan työehtosopimuksen loppukauden palkankorotuksista jatkuivat tiistaina 21.4.
Työnantaja toi neuvottelupöytään yleisiä kirjauksia tavoitteistaan. Ydin on, että se haluaa avata voimassa olevan työehtosopimuksen jo nyt ja tavoittelee uutta sopimusta.
Työnantaja ei ole edelleenkään valmis antamaan mitään takeita siitä, että pitkä sopimus toisi palkankorotuksia tai työpaikat alalla säilyisivät.
YTN:n mielestä tässä taloudellisessa tilanteessa ei voida sitoutua pitkään ratkaisuun. Nyt neuvotellaan vain tämän vuoden palkankorotuksista kuten työehtosopimuksessa on sovittu.
Neuvotteluasetelmat ovat siis ennallaan. Palkankorotuksista ei ole päästy keskustelemaan vielä lainkaan.
YTN:n teknologiateollisuuden taustaryhmä oli koolla heti neuvottelujenjälkeen tiistai-iltana 21.4. Taustaryhmän näkemys oli selvä: pitkään sopimukseen ei voi nyt sitoutua.
Seuraavan kerran neuvotellaan torstaina 23.4. Silloin Teknologiateollisuus tuonee pöytään joitain uuteen työehtosopimukseen kaavailemiaan tekstiesityksiä.
Jos syksyn palkankorotuksesta ei päästä sopuun, nykyinen työehtosopimus voidaan sanoa irti päättymään syyskuun lopussa.