Hallituksen politiikkariihessään tekemä päätös eläkeiän nostamisesta 65 vuoteen on Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n mielestä täysin käsittämätön.
”YTN tuomitsee hallituksen yksikseen ja yllättäen päättämän eläkeiän korottamisen. Hallitus hylkäsi kolmikantaisen valmistelun ja teki päätöksen työmarkkinajärjestöjä kuuntelematta, ja jopa eläkeasiantuntijoita kuulematta. Palkansaajat ja työnantajat rahoittavat eläkkeet”, YTN:n puheenjohtaja Sture Fjäder sanoo.
YTN:n työvaliokunta käsitteli asiaa kokouksessaan keskiviikkona ja totesi, että YTN on valmis ryhtymään kaikkiin eriasteisiin järjestöllisiin toimenpiteisiin. ”Toivomme, että hallitus kuuntelee palkansaajajärjestöjä, mutta valmistaudumme myös järjestövalmiuden käyttöön. YTN on valmis tarvittaessa yhtymään jopa yleislakkoon”, Fjäder lupaa. ”Haluamme kääntää pääministerin pään eläkeasiassa. Valitettavaa on, että lakko vääjäämättä kohdistuu myös työnantajiin.”
Palkansaajakeskusjärjestöjen puheenjohtajat tapasivat keskiviikkoiltana pääministeri Matti Vanhasen eläkelinjausten uudelleenarvioimiseksi. Pääministeri kuitenkin pysyi päätöksessään nostaa eläkeikä 65 vuoteen.
YTN:n mielestä eläkeiän nosto ei kasvata todellista eläkeikää. Työuran piteneminen käytännössä edellyttää, että ihmiset jaksavat töissä pidempään ja ettei yt-neuvotteluissa ensimmäisenä saneerata yli 50-vuotiaita.
Palkansaajajärjestöt järjestävät 14.3. yhteisen tapaamisen, jossa käsitellään hallituksen eläkelinjauksia ja valmistaudutaan yhteisiin tahdonilmaisuihin laajalla rintamalla. YTN:n hallitus päättää jatkotoimista 18.3.
”Hallituksen päätös nostaa eläkeikää vie luottamukselta pohjaa ja herättää kysymyksen, ovatko muutkin työntekijöiden oikeudet vaarassa”.