IOL vaatii harjoittelupaikkoja myös amk-opiskelijoille

Insinööriopiskelijaliitto IOL ry kummeksuu valtiovarainministeri Jyrki Kataisen puheita valtion harjoittelupaikkojen lisäämisestä vain yliopisto-opiskelijoille. Aamulehdelle antamansa haastattelun mukaan Katainen kertoo, että valtionlaitoksille ja virastoille aiotaan suositella harjoittelupaikkojen lisäämistä. Lopussa hän kuitenkin mainitsee elvytystoimenpiteen hyödyttävän pääasiassa vain yliopisto-opiskelijoita.

– On hienoa huomata, että huonon taloustilanteen tuomaan kehnoon harjoittelupaikkojen tarjontaan reagoidaan ja kehitetään elvyttäviä ratkaisuja. Kuitenkin on kummallista, että ministeri Kataisen puheiden mukaan tuki kohdennetaan helpottamaan tilannetta vain yliopistosektorilla, hämmästelee Insinööriopiskelijaliiton puheenjohtaja Joonas Suominen.

Ammattikorkeakoulussa opiskelevilla insinööriopiskelijoilla tilanne on ollut tänä kesänä äärimmäisen huono yksityissektorin vähäisen harjoittelupaikkatarjonnan vuoksi. Julkinen sektori työllistää vuosittain merkittävän osan insinöörejä ja olisi luontevaa, että myös ammattikorkeakoulusektorin opiskelijat huomioitaisiin. Insinöörintutkintoon sisältyvät harjoittelujaksot ovat pakollisia ja merkittävä osa koko tutkintoa. Harjoittelupaikkojen puuttumisella on suora vaikutus insinööriopiskelijoiden valmistumiseen.

Akavalaisen Uuden Insinööriliiton opiskelijajärjestö Insinööriopiskelijaliitto IOL ry on tekniikan opiskelijoiden edunvalvontajärjestö. Liitolla on noin 20 000 jäsentä ja sen päätoiminta-alueet ovat koulutuspolitiikka, insinööriopiskelijoiden ammattikuva sekä työelämän edunvalvonta.

Lisätietoja:

puheenjohtaja Joonas Suominen, puh. 0400 722 721
toiminnanjohtaja Ulla-Mari Pasala, puh. 0400 956 557