– Eläkeiän nosto oli hallitukselta kerta kaikkiaan virheellinen päätös, puheenjohtaja Matti Viljanen summaa Akavan puheenjohtajiston yksimielisen kannan.
Akavan puheenjohtajisto ja neuvottelujärjestöjen puheenjohtajat kokoontuivat tänä aamuna keskustelemaan maan hallituksen ilmoituksesta nostaa eläkeikä 65 vuoteen. Hallitus esittää nykyisen, joustavan 63–68-vuoden eläkeiän korvaamista 65 vuoden eläkeiällä.
– Työmarkkinajärjestöillä pitää olla oikeus osallistua ansiosidonnaisen eläkejärjestelmään liittyvään valmisteluun, sillä palkansaajat ja työnantajat ovat sen maksajia, Viljanen muistuttaa.
Akavan puheenjohtajisto odottaa, että maan hallitus palauttaa eläkeasian kolmikantaiseen valmisteluun vielä tämän viikon aikana. Valmistelu pitää jatkossakin tehdä nk. Rantalan eläketyöryhmässä, jossa työmarkkinajärjestöt ovat mukana.
Akava on hallituksen kanssa samaa mieltä siitä, että työuria täytyy pidentää, jotta hyvinvointi maassa on jatkossakin taattu. Siksi on omituista, että hallitus toimi asiassa yksin ja ohitti kolmikantaisen valmistelun.
– Kyse ei ole siitä, että palkansaajien mielestä palo on väärin sammutettu, vaan siitä, että hallituksen keino ei yksinkertaisesti toimi. Mitään näyttöä ei ole siitä, että todellinen eläkeikä nousisi kirjaamalla se paperille. Ensisijaista on, että työolot ja ihmisten kohtelu ovat kunnossa, jotta ihmiset jaksavat työssä nykyistä pitempään, puheenjohtaja Matti Viljanen sanoo.
Akava katsoo, että ihmisten ammattitaidon ylläpito, työelämän joustot ja työnantajien asenteisiin vaikuttaminen toimivat nopeammin kuin lainsäädäntö konsanaan. Hallituksen päätös ei vaikuta siihen, että työnantajat irtisanovat usein eläkeikää lähestyvät työntekijät ensimmäisenä.
Akavan paheksuu myös sitä, että hallitus puuttuu ryhmäeläkevakuutuksen ja vapaaehtoisen eläkevakuutuksen ehtoihin. Tämä voi johtaa pääomapakoon Suomesta.
Puheenjohtaja Viljanen odottaa tämäniltaisesta palkansaajajohtajien ja pääministerin tapaamisesta varmaa tietoa siitä, onko hallitus todella sosiaalitupon takana.
Akavan hallitus on kutsuttu ylimääräiseen kokoukseen ensi tiistaiksi 10.3. klo 16. Siellä päätetään mahdollisista jatkotoimista.