ASTin 2011

Hei ja moi, hyvät kanssaopiskelijat,

Uudet aloittaneet (sekä uudelleen aloittaneet, uudestisyntyneet ja uusmieliset) opiskelijat ovat olleet alkusyksystä suorastaan ylitsevuotavan ahkeria ja täyttäneet ASTinille lähtevän bussilaivueemme piripintaan. Onnellisille nopeimmin ilmoittautuneille on lähtenyt sähköpostiviestiä asian johdosta. Mikäli et valitettavasti tähän satapäiseen insinöörijoukkoon tällä kertaa mahtunut, ei huolta, ASTin tulee uudestaan ja uudestaan yhtä varmasti kuin muistutus TV-maksusta. Erityiskiitoksena isoa kättä alueemme isoille insinööreille insinöörihenkeen panostamisesta toisen kulkuvälineen muodossa.

Schaumanin patsaan lakitus

Jyväskylän Insinööriopiskelijat käyvät tänäkin vuonna lakittamassa Schaumanin patsaan Lutakossa insinööri- eli imppulakilla. Lakitus tapahtuu lauantaina 30.4 klo. 13. neliötorilla Dynamon kampuksen ja Paviljongin lähellä.

Kaikki kynnelle kykenevät vaan paikalle katsomaan, olkaa mukana tekemässä tästä osa Jyväskylän opiskelijakulttuuria ja vappuperinteitä. Lakituksen jälkeen ohjelma on vapaa.

Inssin iltakoulu

JIO järjestää tutoreille, yhteyshenkilöille ja yhteyshenkilötoiminnasta kiinnostuneille vuoden ensimmäinen Inssin iltakoulun keskiviikkona 20.4.2011 KOAS Ykköspesän saunalla klo 18 alkaen.

Tarjolla on virvokkeita, pikkupurtavaa, sauna ja tietenkin tietoutta Jyväskylän insinööriopiskelijat ry:stä.

Tapahtuma on tarkoitettu kaikille JIO:n yhteyshenkilöille ja yhteyshenkilötoiminnasta kiinnostuneille JIO:n jäsenille. Osallistuminen edellyttää etukäteisilmoittautumista.

Ilmoittautumiset sampo.lamminsalo@jio.fi viimeistään tiistaina 19.4.
Kerrothan viestissä oman nimesi, opiskeluryhmätunnuksesi, oletko YH vai tutor sekä mahdollisista erityisruokavalioistasi. Tilaa on parille kymmenelle ensimmäiselle, joten ilmoittaudu nopeasti!

Lisätietoja: Jari-Pekka Kankaanpää / 044 093 9859, jio@jamk.fi

Heikoilla Hangilla 10.3

Talviriehoja ei ole koskaan liikaa, joten eiköhän sännätä taas lumileikkeihin! Jasto ja JIO ovat jälleen lyöneet hynttyyt yhteen ja 1 vuoden iän saavuttanut KOOLS on myös menossa mukana. Tämä siis tietää vallan värikästä menoa! Paikkana toimii Stavangerin puisto Viitaniemessä, Tuomiojärven rannalla klo 16.00 alkaen.

Luvassa on huikea Lumikenttien sankarit -rastikilpailu 4-6 hengen joukkueissa ja mahtavia palkintoja kisojen voittajille. Joukkueet ilmottautuvat paikan päällä. Älä huoli vaikka ette ehdi ihan neljäksi, mukaan ehtii myöhässäkin.

Jos rastit eivät innosta, voi osallistua myös lumi-taideteos -kilpailuun taikka KOOLSsin järjestämään yllätys-pelailuun!

Jatkobileet järjestetään Brassa klo 22:00 alkaen, jossa julistetaan ja palkitaan kilpailuiden voittajat. Liput päivätapahtumasta 2 €, ovelta 3 €.

Löydät tapahtuman myös Facebookista

Insinööriopiskelijapäivät 2010

Eräs syksyn kohokohdista on taas ovella: IOP!

Tämän vuoden IOP-ilottelua isännöi Tampereen Insinööriopiskelijat Tiro. Tapahtuma järjestetään 9.-10.10.2010 Tampereella. Luvassa noin tuhat kanssajuhlijaa, rastikilpailua, riemukkaat loppubileet CMX:n tahdittamina ja hulvattoman hauska bussikyyti, mikäli JIO:n kyydissä haluat! Lisätietoa tapahtumasta ja ohjelmasta löytyy täältä.

Ilmoittautuminen onnistuu lomakkeella, jonka löydät täältä. Lomakesivulta löydät myös tietoa lippujen ja matkustuksen hinnoista. Ei muuta ku mukaan vaan!

Karkauspäivä 29.4.

Aloita vappusi tyylillä!

Torstaina 29.4. Jyväskylän Insinööriopiskelijat JIO ry istuttaa sinut bussiin matkaamaan kohti tuntematonta!

Bussi lähtee Rajakadulta klo 15 ja suuntaa kulkunsa kohti mysteeripaikkaa X. Matkan varrella ja perillä kisaillaan, lauletaan ja nautitaan juotavia. Voi olla, että vastaan tulee myös pari kuppilaa.

Olitpa sitten insinööriopiskelija tai et, mukaan voit ilmottautua osoitteessa karkauspaiva@gmail.com 25.4. mennessä, Ilmoita nimesi, mailiosoitteesi ja puhelinnumerosi.

Reissun hinta IOL:n jäseniltä 10e, muilta 15e. hinta sisältää Virallisen karkauspäivä-haalarimerkin.

Mukaan mahtuu 50 ensimmäistä ilmottautujaa joten pikaisesti mailia tulemaan!

Heikoilla Hangilla –ulkoilmatapahtuma on täällä taas!

JIO ry järjestää jälleen kerran kaikille avoimen Heikoilla Hangilla tapahtuman leikkimielisen kisailun merkeissä.

Tapahtumapaikkana toimii Stavangerin puiston kukkulat Viitaniemen lumisissa maisemissa torstaina 11.3. klo 17 alkaen.

Luvassa on mm. kisailua 4-hengen joukkueissa , mäenlaskua, norsufutista ja mahtavia palkintoja kisojen voittajille. Nyt onkin siis korkea aika kiskaista haalarit niskaan ja haalia kokoon illan kaunein, rohkein ja voittoisin nelihenkinen poppoo!

Jatkobileet järjestetään Kharmassa klo 22 alkaen. Palkintojen jako suoritetaan jatkobileissä.
Liput jatkobileisiin 2€ IOL:n jäsenkortilla / 3€ ilman korttia.

Löydät tapahtuman myös Facebookista osoitteesta http://www.facebook.com/event.php?eid=490514670598&ref=nf

JIO ry:n syyskokous

Jyväskylän Insinööriopiskelijat JIO ry:n syyskokous on täällä taas.

On aika kokoontua Jyväskylän Työtä tekevien miesten klubin saunatiloihin (Kauppakatu 31
a, 7 krs.) torstaina 29.10. klo 18 kokoustelemaan ja valitsemaan yhdistykselle uusi
hallitus toimikaudelle 2010.

Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
– Toimintasuunnitelma vuodelle 2010
– Budjettiesitys vuodelle 2010
– Hallituksen puheenjohtajan valinta toimikaudelle 2010
– Hallituksen rahastonhoitajan valinta toimikaudelle 2010
– Hallituksen 8 varsinaista ja 1 varajäsen valinta toimikaudelle 2010

Mikäli olet kiinnostunut JIO ry:n toiminnasta ja haluat olla mukana kehittämässä sitä,
niin tule ihmeessä paikalle ja hae mukaan toimintaan.

Hallitukseen voit hakea myös lähettämällä avoimen hakemuksen osoitteeseen
tero.rinne@jio.fi. Hakemuksesta on käytävä ilmi haetko puheenjohtajaksi, sihteeriksi vai
hallituksen jäseneksi. Kaikki hakemukset käydään läpi kokouksessa ja ne ovat mukana
vaaleissa.

Kokouksen jälkeen ohjelmassa vapaata oleskelua saunomisen merkeissä. JIO ry kustantaa
tilaisuuteen jälleen pienimuotoisen tarjoilun saunajuomineen. Mikäli kuitenkin haluat
juoda enemmänkin, niin on syytä varata omia juomia matkaan.

Heikoilla Hangilla ulkoilmatapahtuma keskiviikkona 18.3.

HEIKOILLA HANGILLA -TAPAHTUMA VIITANIEMESSÄ 18.3.2009 KLO 18-, JATKOT NIGHTISSA KLO 22-04!

Kaipaavatko haalarisi pikaista käyttöä? Tekeekö mielesi telmiä lumessa, vielä kun sitä on jäljellä?
Tule luokkakavereidesi kanssa kisaamaan hölmöihin joukkuepeleihin päivällä! Illalla hölmöily senkuin jatkuu tiukkojen skabojen lomassa!

Heikot jäät tarjoaa Jyväskylän Insinööriopiskelijat ja Night Jyväskylä! Vieraile Facebook-yhteisössämme odotellessa!

Heikoilla Hangilla